Kuten bloggaamisen alussa mainitsin, kärsin kroonisesta migreenistä.
En tosin maininnut, että on hyviä ja huonoja päiviä. Arvatkaa vain, kumpia on enemmän.

Nyt on osunut huono viikko. Tappajapäänsärkyjä, ei ajatus toimi eikä jalat oikein kanna. Reseptisärkylääkkeet eivät enää auta ja niistä tulee järkyttävän huono olo (aurattomaan migreeniin kun se ei oikeasti kuulu), ja isän lääkekaapin ihmepillerit taitavat olla placeboa.

Tammikuussa tarkoitus mennä lähialueen parhaalle neurologille, yksityiselle tietysti. Arvauskeskuksesta kun ei ollut mitään hyötyä.
Toisaalta on todella huono omatunto, kun yhdestä viallisesta päästä kärsii koko perhe.

Eikä diagnoosikaan ole varmimmasta päästä. Kroonisen migreenin olennaisimpiin piirteisiin kuuluu kohtauksellisuus; niiden välillä ei ole oireita.
Kun päätä särkee koko ajan, se ei oikein osu tähän kategoriaan.

Olisi edes kunnon lääkitys.