Sarjassamme iita kirjottaa oikeasti muutakin kuin vikinää, pt 2.

Osallistuin tällä huvikseni viime kesänä kirjoituskilpailuun, aiheena koulutus ja työ nuoren näkökulmasta.

Ollakseni rehellinen, pidän tästä aika paljon.

Huomatkaa paikoitellen vahvat sarkasmikerrostumat, varsinkin alussa.

 

Kilpailukykyinen Suomi, hyvä Suomi? 

Matematiikka ja kielet ovat suomalaisten vahvimpia puolia, onpa hienoa ja intellektuellia! Suomalaiset ovat varmasti tehokas ja tuotantokykyinen kansa, onhan siellä monilla todella hyvä koulutus, maailman huippuluokkaa! Kyllä muidenkin pitäisi ottaa mallia Suomesta!

Tärkeintä on näyttää hyvältä kansainvälisissä tutkimuksissa. PISA on monille suuri ylpeydenaihe. Harmi vain, ettei kukaan muista korkeasti koulutettujen tilannetta työpaikkamarkkinoilla. “Ai, olet filosofian tohtori? Sori, teitä on vähän liikaa, mutta siivoojalle olisi kyllä paikka.” “Tämän mukaan opiskelit yliopistossa teologiaa, kuulostaapa hienolta. Ei meillä ikävä kyllä ole sinulle käyttöä, tarvittaisiin sihteeri.”

Ilman “käytännöllistä” koulutusta on turha edes kuvitella saavansa unelmatyötä unelmapalkalla. Korkeakoulutuksen suuri määrä alkaa olla haitaksi. Suomen kokoisessa valtiossa on työpaikkoja vain melko pienelle määrälle filosofian tohtoreita, kun taas ammattikoulusta valmistuville tuntuu löytyvän aina töitä.

Toisaalta, jos sen työn sitten löytää, joutuu ennemmin tai myöhemmin irtisanotuksi, kun Kiina-ilmiö iskee. Mitä väliä on hyvällä kielitaidolla ja kansainvälisesti arvostetulla koulutuksella, kun kolmannen maailman valtioista löytää ihan hyvää työvoimaa huomattavasti halvemmalla? Ketä kiinnostaa globalisoitumisen vaikutus meihin ja maailmaan? Kapitalismi jyllää, kun teollisuusmaiden suuryhtiöt “tekevät kehitysmaille palveluksen lisäämällä työpaikkoja“. Todellisuudessa työntekijöiden asema on niin huono, että luulisi huonon omatunnon iskevän. Lapsityövoimaa? Jee, ne kakarat eivät osaa vaatia parempia oikeuksia, antaa mennä vaan!

Ja sitten vaikutukset koti-Suomeen. Työttömyyttä, joka aiheuttaa muuttoliikennettä suuriin kaupunkeihin, mikä aiheuttaa maaseudun autioitumista, mikä aiheuttaa palveluiden vähenemistä, mikä aiheuttaa lisää muuttoliikennettä. Samaan aikaan henkilökohtainen elintila suurissa kaupungeissa vähenee, vaikka olemme pienenpieni kansa, jonka maassa on enemmän kuin tarpeeksi tilaa meille ja muutamalle miljoonalle maahanmuuttajalle.

Mitäpä me suomalaiset, elelemme tässä ihastuttavassa lintukodossamme, johon ei ole pääsyä kuin harvoilla ja valituilla, ja jossa selviävät ne, jotka parhaiten ymmärtävät kilpailukyvyn välttämättömyyttä.

Tietenkään tämä ei ole vain Suomen ongelma, mutta on helpointa arvostella kotimaataan, koska siitä on henkilökohtaista kokemusta.

Valmistaako koulu sitten työelämän raakaan todellisuuteen?

Hädin tuskin. Fraasi “ei koulua, vaan elämää varten” ei ole enää kovin todenmukainen. Jos koulussa opeteltaisiin selviämään ankarasta kilpailusta, jota elämäksi kutsutaan, olisi olemassa virallinen hierarkia, joka määräytyisi mielistelytaitojen, pärstäkertoimen ja häikäilemättömyyden mukaan. Näillä kolmella kun tuntuu pääsevän pidemmälle kuin taidolla, rehellisyydellä ja älykkyydellä.

Tilanteen parantamiseksi pitäisi tehdä jotakin ennen kuin on liian myöhäistä, mutta ilmeisesti poliitikkoja ei kiinnosta. Miksi heidän pitäisi vaivautua, heillähän on jo arvostettu työpaikka ja hyvä palkka?
Sitä paitsi, mitä kilpailukykyisempiä olemme, sitä enemmän suomalaisia arvostetaan maailmalla. Jos sen saavuttamiseksi meistä tehdään sieluttomia robotteja, joiden ainoa tarkoitus on hankkia enemmän rahaa ja statussymboleja, ja niiden kautta lisää arvostusta muilta sieluttomilta, niin ei voi mitään, kaikella on hintansa.