Iita oikeasti kirjoittaa muutakin kuin vikinää, pt 1.

Olin ajatellut etsiväni pari kuukautta sitten kirjoittamani esseen "Media - neljäs valtiovalta", muokkaavani sitä hiukan ja laittavani sen tänne. Olin itseasiassa todella ylpeä siitä.
Arvatkaapa vain löydänkö sitä mistään.

Joudutte siis tyytymään kahdeksannella luokalla (2 vuotta sitten) kirjoittamaani tekstiin televisioväkivallasta.

Väkivaltaa televisiossa

Eräs suurimmista televisiosta jatkuvasti käytävistä keskusteluista on televisioväkivallan vaikutus nuorisoon. Kukkahattutädit kaikkialla maailmassa kauhistelevat päivittäin "kaikkea tätä väkivallan määrää", ja ovat varmoja että seuraava sukupolvi kasvaa jotenkin vinoon.

Nuoret itse eivät ole huolissaan. Lähes jokainen ymmärtää, että televisio on viihdettä eikä totuus, ja ne, jotka eivät ymmärrä, joutuisivat lopulta vaikeuksiin ilman televisiotakin. Useimmat vanhemmat ovat liiankin tarkkoja television suhteen.
Televisio myös yhdistää ihmisiä. Lempiohjelmia seurataan innokkaasti, ja niiden tapahtumia kerrataan Internetissä ja myöhemmin koulussa.

Väkivalta ei itsessään ole ohjelmien kantava voima, mutta se lisää jännitystä ja uskottavuutta. Kuinka moni dramaattinen tapahtuma tässä maailmassa olisi uskottava tai sykähdyttävä ilman uhreja? Miten WTC-torneihin olisi suhtauduttu, jos itsemurhapommittajat olisivat vallanneet tyhjät lentokoneet ja rysäyttäneet päin tyhjiä torneja? Vietettäisiinkö 11.9. hiljainen hetki torneille?

Väkivalta vaikuttaa. Se saa ihmiset olemaan tyytyväisiä tylsään elämäänsä: "Onneksi olemme kaikki yhdessä ja kunnossa."

Ovatkohan kukkahattutädit tulleet ajatelleeksi, että eniten väkivaltaa ja tragedioita näemme uutisissa? Kaikkein pahinta televisioväkivaltaa ei ole studiossa harjoiteltu ja kuvattu, vaan se todellinen. Ihminen pystyy seuraamaan veren lentämistä lempiohjelmassaan, sillä se on vain osa tarinaa. Uutisista näkemämme, oikeiden ihmisten kokema tsunami, maanjäristys tai pommi taas on sellaista, mille kukaan ei voi vain tuhahtaa ja vaihtaa kanavaa.