Käytin juuri kuusi tuntia säätäen tietokoneeni kanssa.

Minulla on siis niitä kaksi, kirjoitan tätä toimivalta Windows XP:tä käyttävältä. Se, jota säädin, on Ubuntu.

Tarkoitus oli siis lisätä vähän RAM:ia. Kävin hakemassa vintiltä, tietokoneiden hautausmaalta, yhden keskusyksikön, ja sitten käytin puoli tuntia yrittäen tunkea siitä löytyneitä muistikampoja käyttämääni koneeseen. Sitten kävikin ilmi, että ne ovat väärän mallisia. No, hain sitten toisen keskusyksikön. Siinä oli samanlaiset muistikammat. Päätin siis siirtyä toiseen hakemistani keskusyksiköistä; koneellani ei ollut juuri mitään. No, ajattelin tietysti asentavani Ubuntun sille koneelle, jonka valitsin.
Siinä menikin sitten kuusi tuntia, ja vieläkään se ei toimi täysin.

Loppuvaiheessa se oli jo minustakin tragikoomista; ystäväni oli nauranut Internetin välityksellä koko ajan.
Tämän lisäksi kumpikaan hiireni ei toimi kovin hyvin ja naarmutin käteni keskusyksikön sisällä sijaitsevissa terävissä osissa.

Äsken luovutin, sammutin koneen jolle olin yrittänyt Ubuntua asentaa, ja vaihdoin sinne ne RAM-muistikammat niinkuin alunperin pitikin. Huomenna sitten asennan sen Ubuntun, tosin ensin poltan sen uudelle levylle tältä koneelta.

Toisaalta tälläinen puuhastelu on todella turhauttavaa, toisaalta erittäin hauska tapa viettää päivä.

Onneksi huomenna ei ole koulua.