Joskus sitä vaan on outo päivä.

Valvoin aamuseitsemään odottamassa että eräs foorumi menee nurin. Joo, olen nörtti. Siinä paikassa kun on tullut vietettyä kaksi vuotta lähes koko ajan, on syntynyt riippuvuus. Ja kun kaikki vanhat keskustelut ym häviää, se tuntuu melkein maailmanlopulta.
Aluksi siis. Nyt siirtyminen uudelle foorumille tuntuu jo ihan hyvältä ajatukselta.
Mutta kun se helvetin siirtymä kestää lähemmäs 24 tuntia. Heräsin kahden aikoihin ja siitä saakka odottanut että se viimeinkin olisi toiminnassa. Eikä vieläkään.
Eniten vituttaa se, ettei admin (niin mukava tyyppi kuin onkin) vaivaudu pitämään muita ajan tasalla eikä kertonut etukäteen että siirto kestää niin kauan.
Tai ehkä vituttaa se, että olen aivan totaalisen addiktoitunut nettifoorumiin. Aika säälittävää kieltämättä.

Koska kyseinen nettifoorumi (tai siis sen viestisysteemi) toimii minun ja poikaystäväni kommunikaatiovälineenä, on pieniä vieroitusoireita. Toki keskustelin sähköpostin välityksellä mutta se ei ole sama asia.

mIRC ei toimi taaskaan. Helvetti, viime viikolla luulin sen jo korjanneeni. Tai siis, sain apua ja ohjeet toimivat sillä kertaa. Ei pidä luottaa pikakorjauksiin.

Minkä lisäksi koko päivän on ollut vaan hörhö fiilis.