Oletko sinä koskaan itkenyt asialle, joka kenen tahansa muun mielestä olisi puhtaasti naurettava? Tai ei ainakaan itkemisen arvoinen.
Tiedän että olet.

Minulle osui taas sellainen päivä. Sorruin tilanteeseen, jossa en ole ollut vuosiin; juoksemaan itkemään yksin vessaan, tuijottamaan seinää samalla kun yritin pitää kyyneleet kurissa, kuivaamaan silmiä paperilla ja pesemään kasvoja kylmällä vedellä jottei kukaan arvaisi että itkin.

Ja minkä vuoksi? Wanhojentanssien. 

Älkää ymmärtäkö väärin. Itkin siksi etten yksinkertaisesti halua osallistua, koska inhoan kaikkea siihen liittyvää. Siksi etten kestä ajatusta parin etsimisestä, jostain hameesta jossa joudun kulkemaan, tanssimisesta, esiintymisestä, harjoittelemisesta. Wanhojenristeilylle kyllä voisin lähteä mutta siinä se.
Ikävä kyllä äitini on päättänyt että minun on pakko osallistua. Pakko. Ja vanhempieni mielestä ylipäätään kieltäydyn koska olen idiootti joka ei kestä etsiä paria, he eivät ymmärrä että kieltäydyn periaatteesta, yhdestä niistä jotka ohjaavat kaikkea käytöstäni. Ja se siinä taitaakin kiikastaa; ei minun periaatteillani, päätöksilläni, tarpeillani tai peloillani ole paskankaan väliä jos vanhempani jotain päättävät. Toki ymmärrän sen kun on kyse jostain tärkeästä, mutta että tanssit! Luulisi että asia on omani.

Äitini myös luulee että olen homoseksuaali, koska ilmoitin että A. jos tanssin, niin en laita prinsessahametta, B. luultavasti joudun tanssimaan jonkun tytön parina, C. jos joudun tanssimaan tytön parina, laitan puvun.
Ajatus on väärä niin monella tasolla etten edes pysty aloittamaan keskustelua siitä. Eivät kaikki lesbot ole lyhythiuksisia, miehisiä vaatteita käyttäviä rekkalesboja, vaikka se tuntuukin yleinen stereotypia olevankin. Eivät kaikki jotka kieltäytyvät seuraamasta normistoa siitä, mihin kuuluu pukeutua, ole "poikkeavia". Ja minulla on poikaystävä. Tosin äitini puolustukseksi, ei hän sitä tiedä.

Minkä lisäksi vanhempani halusivat alleviivata ajattelutapani virheitä muistuttamalla kaikista virheistä joita olen vuosien varrella tehnyt, kaikki sellaisia jotka kyllä muistan ja joita häpeän ja kadun valtavasti ilman että minua muistutetaan asiasta, halveksivaan äänensävyyn.

Syy siihen, miksi inhoan itseäni itkettyäni vessassa, on se, että pidän erittäin tärkeänä sitä ettei kukaan näe tai tiedä minun itkevän. Suurimman osan ajasta pystyn pitämään itseni kurissa siihen saakka että voin vetäytyä sänkyyn "nukkumaan" ja itkeä pimeässä. En halua itkeä aamulla, en halua itkeä niin että kukaan tietää.

Joskus ei vain mene päivä putkeen.