Kaikki jotka oikeasti tuntevat Iitan ovat varmasti ihmeissään tästä.

Kävin ensin wanhojen jatkoilla ja sitten wanhojen risteilyllä. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni humalassa. Ja minulla oli ihan saatanan hauskaa.
En siis mitenkään örvelökännissä, tietenkään.

Taktiikkana on se että kaikesta mikä menee ohi otetaan hörppy mutta mitään pahanmakuista ei juoda. Alkoholin kittaaminen humalan takia on typerää, mutta jos löytyy jotain hyvää niin sitä voi ottaa enemmänkin.

Jatkoilla siis menin pelkillä pienillä hörpyillä ja ihmettelin muiden sietokykyä, sitä että voi juoda useamman pullollisen mitä vain kunhan saa pään sekaisin.

Risteilyllä otinkin sitten hieman enemmän. Vieläkään en juonut mitään mikä ei maistunut hyvältä, mutta mansikkamargaritoilla ja kelkalla pääsee kohtuullisen hyvään humalaan.
Mutta hyvä uutinen on se, että kaikki olivat epäilyissään väärässä. Minusta ei tule humalassa tavallista vittumaisempaa enkä mene totaalisen sekaisin.
Lääkityksestä ja kokemuksen puutteesta huolimatta ainoa vaikutus oli se, että aloitin helpommin keskustelun. Aiheet pysyivät suunnilleen samoina, puhuin politiikkaa, ihmisvihaa, jääkiekkoa, uskontoa, tasa-arvoa ja armeijaa. Ja kivaa oli.

Lähinnä tämä on kertomisen arvoista siksi että en enää arvostele ihmisiä yhtä jyrkästi. Ajattelin ennen, että tuollaisissa tilanteissa pyörivät samat nollapäät kuin koulussa mutta vielä ärsyttävämpinä. Todellisuudessa kaikki luokkakaverit olivat paljon mielenkiintoisempia humalassa (siis humalaisina, ei minun humalatilani takia) ja helpompia lähestyä. Mikäs siinä.

Ei tästä kyllä mitään tapaa tule.