Kävin pitkästä aikaa lenkillä ja muistan taas miksi vaihdoin urheilun paastoamiseen.

Mistä iita tietää juosseensa noin puolet siitä mitä "pitäisi"?
- Jalat eivät kanna, ja tekee mieli oksentaa, itkeä ja kuolla.
Taas.

Lisäksi olin unohtanut hirvittävän riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteen.
No, ainakin tämä todistaa että vaikka syönkin lähes normaalisti lääkkeiden ansiosta, en ole vieläkään terve edes mitä tulee kehonkuvaan ja syömishäiriöön.

Sitten muuta. Irkkaajamiehen kanssa tilanne on normalisoitu. Onneksi. Äärimmäisen helpottunut olo.
Tämä ja ylioppilaskirjoitusten alustavat tulokset (äidinkieli ja englanti L, pitkä matematiikka E, historia ja yhteiskuntaoppi puuttuu vielä) sekä eilinen terapia aiheuttivat vielä eilen ja tänä aamuna toiveikkuuden tunteen ja sen, että olin ihan tyytyväinen itseeni. Sitten pilasin kaiken yrittämällä urheilla. Nyt taas ahdistaa ja masentaa.