Kaverin synttäreillä ryyppäämisestä (ihan oikeasti, anteeksi, ei taas pitänyt mennä yli mutta meni silti) ja siitä seuranneesta hirveästä kännistä ja angstista tuli sittenkin jotain hyvää.

Itkin miehen olkapäätä vasten varmaan tunnin tai kaksi, ja käytiin läpi erinäisiä itsetunto-ongelmiani ja tulin kai kertoneeksi jostain syvimmistä masennuksenaiheistani, mutta ehdottomasti tärkeintä oli "Kun mä sanon sulle että mä rakastan sua niin luuletsä että mä valehtelen tai olen tyhmä tai sokea tai jotain?" Tätä ennenkin on kyllä tullut muutaman kerran sana "rakas", mutta tuota parempaa fiilistä ei voi olla.

Meinasin tosin hieman säikähtää eilen (krapulaisena ja muutenkin paranoidina) kun olimme muuttamassa miehen parasta kaveria, saavat parin kuukauden sisällä lapsen ja muuttavat isompaan asuntoon. Mies totesi että "jos haluais lapsia ni nyt ois hyvä aika et ehtisivät samaan ikäluokkaan". Luojan kiitos mies ei halua lapsia sen enempää kuin minäkään.

Olen päivä päivältä onnellisempi, masennuksesta huolimatta.